keskiviikko 23. helmikuuta 2011

ÄHH 13-17



Pahasti jäljessä, enkä kuvatakaan kerkeäisi. Kuuta on onneksi vielä jäljellä, muutama korukin kesken, joten ehkä tästä vielä noustaan.



Niin ja lukot yms. tarpeelliset pikku osaset ovat aivan loppu, se ei ainakaan yhtään helpota tätä tekemistä. Tästäkin puuttuu siis nauhanpäät ja lukko. Riipus on keramiikkaa ja helmet mookaiittia.



Iiisoja kiviä, jonkinlaista kvartsia, ja välissä vuorikristallia ja hopeaa. Vaijeria käytän yleensä vain lasten koruissa, näiden murikoiden kanssa se kuitenkin oli ihan paikallaan.



Pientä ja suloista, makeanvedenhelmiä ja ruusukvartsia. Tuo ketju on pyörinyt laatikoissa iät ja ajat, on sen muotoista ettei sovi joka paikkaan, tässä toimii onneksi mainiosti, eikä sitä jäänyt kuin pikkuinen pätkä.



Minun! Rutiilikvartsia puuvillanauhassa. Nam.



Mahdottoman kauniin väristä simpukankuorta, väri ei kuvassa kuitenkaan ihan täsmää. Pyörylät eivät varmastikaan korvissa pysy oikeinpäin, mutta onneksi ovat toiseltakin puolelta ihan siistejä ja yhtä kauniin värisiä, vain kiilto puuttuu.

Semmoista, jostain pitäisi löytää inspiraatio loppuihinkin, katsotaan miten käy. :)

maanantai 14. helmikuuta 2011

ÄHH 6-12



Jätti ÄHH-päivitys kun en kerennyt viikonloppuna enkä tiedä miten kerkeän viikolla.



Nämä muovihelmet ovat ainakin sen 20 vuotta vanhoja, kun muistan niillä lapsena leikkineeni. Halusin ne pirteän värinsä vuoksi uudelleen käyttöön, joten ei muuta kuin solmimaan. Taisivat alunperin olla kahdessa rivissä, tässä pistin kuitenkin yhteen pötköön ja ison lukon että mahtuu ranteen ympärille juuri ja juuri neljästi. Tätäkin hommaa olen venyttänyt reilusti yli vuoden...



Apatiitti pisarat jotka vartoivat laatikossa seuraa aivan liian kauan, ottaen huomioon mihin sitten lopulta päätyivät. Väri ei tietysti tässä näy yhtään, kuvitelkaa sellainen kaunis sininen (jos pystytte ;)), sellaiset ne on.



Pirtsakan värisiä simpukankuorihelmiä hyvin hilloutuneissa koukkuhässäköissä.



Tämä on suosittu malli, äidillä ja anopilla on molemmilla tällaiset ja nämä tilasi itselleen anopin anoppi.



Shaggy loops ketju 0,8mm langasta ranteeseen. Tämä lojui keskeneräisenä liki vuoden, onneksi on ÄHH, olisi muuten kesken vieläkin.



Lepakoiden seurana jotain punaiseksi värjättyä kiveä ja matta mustaa kiveä. Mukavan synkkää, vielä kun keksisi yhdelle kaulakorukoon lepakollekin yhtä kivan paikan.



Nuo hopeaosat tein ennen joulua enkä keksinyt niistä mitään. Nyt puski seuraksi ketjua ja kuparipyörylöitä joita on viilailtu ja naarmutettu, ettei ihan näyttäisi siltä että korvista roikkuu diskopalloja.

Siinäpä se, päivän kaksi olen koko ajan jäljessä mutta kyllä sinne 28:saan taistellaan vaikka mikä olisi!

tiistai 8. helmikuuta 2011

ÄHH 3, 4 ja 5



Näin ÄHHin aikaan sitä tuntee itsensä huonolla tavalla yksinkertaiseksi, kun kuvaa korvisparia joissa koukuissa roikkuu helmet eikä mitään muuta. Ja väkinäiseksi kun yrittää keksiä käyttöä osille jotka ovat pyörineet laatikoissa ties kuinka kauan ilman että olisivat herättäneet minkäänlaisia intohimoja. Onneksi väliin mahtuu hetkiä jolloin kaikki menee juuri niin kuin pitikin ja lopputulos kiilaa kevyesti sinne suosikkien joukkoon.



ISOT puuhelmet jotka eivät tarvinneet muuta kuin isot koukut, väri näissä oli se juttu. Mikähän siinä on että näitä tällaisia viiden minuutin hommia tulee lykättyä ihan maailman tappiin...



Puuta ja kuparia. Nämä tarvitsee varmaan pistää piiloon vuodeksi tai kahdeksi, etteivät lennä takkaan...



Kalan nikamia ja hopeaa. Tämän kalanrangan välilevyt ovat vesivaluja, jämähopeastakin siis saa välillä jotain käyttökelpoista aikaiseksi. Minä niiiiin tykkään!

ÄHH 6 on myös jo valmis, 7 puolivalmis ja 8 melkein mietitty. Lähes aikataulussa siis mennään, vuoden ensimmäisestä lenssusta ja ensi viikolla alkavan koulun aiheuttamasta stressistä huolimatta. Olen korujen suhteen yötyöläinen, joten on kaikenlaista uudenopettelua edessä, mutta eiköhän se siitä. Pitää varmaan alkaa tekemään jotain suunnitelmia kun ei ole enää tuntitolkulla aikaa roplata laatikoita, hui... ;)

torstai 3. helmikuuta 2011

ÄHH 1&2



Tuon kauan harkitun ja mielikuvituksellisen otsikon jälkeen kaikki tietenkin odottavat ihan huimia tuotoksia, eikös? No onneksi ei tarvitse tuottaa pettymystä, ihan pujottelin helmiä puuvillanyöriin, toiseen koruun pistin oikein solmuja väleihin... ;D

No joo, pitää aloittaa rauhallisesti ettei nyrjäytä paikkojansa. Nämäkin korut kyllä tulevat ihan tarpeeseen ja toisesta löytyy jopa hyvin hilloutuneita helmiyksilöitä, vaikka ei ensisilmäyksellä uskoisi.



Tämä rannekoru menee syntymäpäivälahjaksi eräälle kalakaverille joka juhlii ensi lauantaina. Noista kalannikamista on tulossa itsellekin rannekoru ihan pian. Tässä nikamien seurana akaattia.



Tämä maatuska taas on odottanut kavereita jo hyvän tovin. Suunnittelin sen seuraksi samansävyisiä maalattuja helmiä kuin maatuska itse on, mutta en ole löytänyt mieleisiä. Itse maatuskan taas ostin kaveriksi korviksille jotka olivat ensimmäisten tekemieni joukossa, yhä yhdet mielikorviksistani, ja joissa roikkuu pieniä maatuskoita, yllätys yllätys ;) Minä niin pidän maatuskoista. ÄHHin myötä kävin etsimään riipukselle muita seuralaisia ja päädyin mustiin puuhelmiin. Hillotavaraa tässä ovat nuo messingillä koristellut puuhelmet, eikä niidenkään jemmaamiselle ole tainnut olla mitään järjellistä syytä.